Liekkiön loki

Anoppi oli oopperassa, Savonlinnassa. Itse en ole harrastunut sen suhteen, mutta tiedän että Savonlinnan oopperajuhlat ovat kesäjuhla. En ihmetellyt ääneen, mutta ajattelin itsekseni Savonlinnassa olevan siis oopperaa muulloinkin kuin juhlien aikaan. Ehkä anoppi oli katsomassa ennakkonäytöstä tai harjoituksia. Eihän vielä ole kesä.

Ei kesällä tai sen ohi menemisellä niin väliä ole, todennäköisesti elokuun lopulla ihmettelen tekemisen puutetta. Vähän kateellinen olen niille, jotka nauttivat kesälomasta, mutta tyytyväisyyteni siitä etten edes kaipaa moista menee sen ohi. No, haluaisin olla organisoituneempi ja napakampi oman velttouden suhteen, ja kelpaisihan minullekin palkka sisällä istumisesta. Pieni palkallinen kesätyö muodostaa osan tästä nahistumisesta, mukavimman itse asiassa, mutta niin pienen ettei sitä voi syyttää mistään.

Mielelläni olisin H:n suvun kesäpaikalla, mutta enemmän kuin saunomisen ja makoilun missaaminen harmittaa se, että huonolla tuurilla näen aika vähän toiselta puoleltaa maailmaa tullutta langon perhettä, johon kuuluu myös vasta tapaamani kummipoika Emilio. Matkarahoja valtameren ylittämiseen ei saa kokoon joka vuosi. Mielelläni olisin myös veneverstaalla, mutta se jää elokuuhun, jolloin paikalla ei ole kokemusta neuvomaan käänteentekevässä laminointitekniikassa.

Lumoojan puuhaaminen on jäänyt vasemmalle kädelle, mikä on harmillista myös lehteen kirjoittavien kannalta. Tällä viikolla sentään mietin syksyllä Jyväskylään tulevaa Lumooja-klubia, kun tuli baarissa puhe aiheesta Riston kanssa. Tämä epäsosiaalinen nurkkaantuijottaminen (jonka fyysinen syy on kolmionmuotoinen tietokonepöytä) johtaa näemmä satunnaisuuteen lehden Jyväskylään ujuttaumisen suhteen.

Muualla kysyttiin, mitä sitten lopulta pidin Sofi Oksasen Puhdistuksesta, kun suhtauduin täällä sen saamaan hypeen huolestuneesti. Pidinhän minä siitä, valtavasti. Olisi riittänyt pitkälle, vaikka tarina olisi jäänyt kahden eri-ikäisen naisen kohtaamiseen ja takaumiin, niin kuin alkuun oletin. Kirjassa oli kuitenkin perinteisessä mielessä juoni, vieläpä hienosti sommiteltu ja tasapainoinen, niin että kaikki tarinan tasot olivat tasapainossa. Kaksijakoisesti suhtauduin ainoasaan lopun ylimääräisen tuntuisiin liitteisiin, vaikka ne sisälsivät varsinaisessa tarinassa etäiseksi jäävän Martinin ja sitä kautta koko Neuvosto-kuvion kannalta oleellista uutta tietoa.

Nurkkaan tuijottamisen minimoinnin kannalta on hyvä, että netti on aika hiljainen kesällä. Uusista lukemisista pitää mainita Tuomaksen avaama, toistaiseksi verkkaan päivittyvä blogi. Oma päivitystahtini tästä tuskin kauheasti nopeutuu, ehkä syksymmällä sitten.

***

P.S. Jyväskylässä pysytään, joka tapauksessa ainakin syksy.

Sediksen yllyttämänä tein uudestaan Ylen Sophia-etiikkatestin, joka kai liittyy monta vuotta sitten pyörineeseen tv- tai radio-ohjelmaan. Mikäli muistan edellisen tuloksen oikein, ajattelussani on viime vuosina tapahtunut muutoksia.

Tämänhetkinen tulos:

Alla 3 lähintä filosofia ja osumisprosentit:

1. Wolfgang Fritz Haug 86.0%
2. Maurice Merleau-Ponty 83.0%
3. Mary Wollstonecraft 83.0%

Ajatuksiasi eniten vieroksuu L. Ron Hubbard 32.0%

Myös seuraavat 3 mielipidevaikuttajaa olivat lähinnä omaa vastaustasi:

1. Toimittaja Salla Tuomivaara 85.0%
2. Näyttelijä Mari Rantasila 80.0%
3. Elokuvaohjaaja Aki Kaurismäki 78.0%

Haug on minulle täysin uusi nimi, joten hän ei ollut edellisessä kärkikolmikossa. Sinänsä vaikuttaa ihan kiinnostavalta. Edellisellä kerralla Merleau-Ponty taisi voittaa, itselleni tutumpi Wollstonecraft oli mukana, mutta en nuista kuka kolmas oli listassa. Tuolloin vierain filosofi oli Hitleriä ihaillut Carl Schmitt.

Ohjelmassa vierailleista mielipidevaikuttajista Salla Tuomivaara oli tuolloinkin samanmielisin, ei niinkään yllättävästi. Rantasilan tilalla oli luullakseni Saska Snellman, en muista missä järjestyksessä Snellman ja Kaurismäki tulivat.

Nyt voisi sitten tuloksen perusteella jälijittää mihin suuntaan olen muuttunut. Olenko lähestynyt natseja vai etääntynyt skientologiasta, entä mikä on oleellinen ero S. Snellmanin ja Mari Rantasilan välillä? Niin, pitäisikö nyt sitten lukea filosofiaa?

***

Juhannus kolkuttelee. Koitan olla huomioimatta suuresti, mutta onneksi kutsu kävi Siniselle. Juhannus on kaupunkijuhla, mutta toki mukavampi ystävien kanssa puutalomiljöössä saunoineen nuotiopaikkoineen kuin kerrostalossa gradun ja töiden äärellä.

Olisi ollut varpajaisiltama alkuviikosta, mutta oli pakko sekin skipata. Juuri nyt juhliminen lisäisi stressiä aika paljon, siksikin mukava viettää kodin liepeillä juhannusta. Olisi kyllä mukava käydä Savossa pikkuista ja perhettään näkemässä.

En tiennyt Espanjan jalkapallomaajoukkueesta ennen kisoja juuri muuta kuin että se on ikuinen alisuorittaja. Siltä pohjalta on hyvä kannattaa, ja seuratessa onkin sitten tullut vastaan tuttuja pelaajia, satunnaisesta Mestareiden liigan ja La Ligan seuraamisesta mieleen jääneitä nimiä. Sama juttu Portugalilla, joka on ollut pidempään suosikki.

Espanjan maajoukkueessa pelaa paljon baskeja ja etenkin katalaaneja, joista moni taitaa pelata myös autonomioidensa omissa maajoukkueissa. Se, että paikallismaajoukkueet eivät kuulu FIFAan tai UEFAan mahdollistaa kahdessa paidassa pelaamisen. Muillakin autonomioilla on kai omat joukkueensa, mutta etnisyyden korostaminen taitaa olla erityisesti baskien, katalaanien ja galicialaisten juttu. Tosin kuulin, että Madridissa saatetaan harmitella maajoukkueen koostuvan liiaksi muukalaisista, esimerkkeinä katalaanit Carles Puyol ja Xavi tai baski Xabi Alonso.

Jonkin kerran on Espanjan liigan ottelua katsoessa tullut vastaan rasismi. En tiedä kuinka paljon sitä on kansallisissa sarjoissa ylipäänsä, mutta on epämiellyttävää, kun yleisö alkaa huutaa apinaääniä mustan pelaajan saadessa pallon. Baskimaan seurojen Athletic Bilbaon ja Real Sociedadin perinteinen linja palkata vain paikallisia pelaajia on sympaattinen, varsinkin ison rahan ammattilaisurheilussa, vaikka siinäkin lienee taustalla ei niin kaunista kansalliskiihkoilua. Kun apinaääniin syyllistyy paikallisidentiteettiään varjelevan baskijoukkueen fanikatsomo, tulee mieleen onko sulkeutuminen sittenkään niin hyvä idea. Tämä tuli uudelleen mieleen, kun arvailin espanjalaispelaajien kotiseutuja nimien perusteella (Googlen mukaan Iker Casillas ei ole etunimestään huolimatta baski), ja kiinnitin huomiota joukkueen valkoisuuteen ja jonkinlaiseen kotoperäisyyteen. Loogistahan se on, että Portugalilla on muutama brassi, jo kieliyhteyden takia, ja Ranskan historia näkyy maajoukkueen nimissä ja pelaajien sukujuurissa, mutta oma mielikuvani oli, että Espanjassakin olisi merkittävä määrä siirtolaisia. Mietin mahtaako johtua jonkinlaisesta nurkkapatriotismista tai rasismista, että maajoukkueessa heitä ei taida pelata (lukuunottamatta brassi Sennaa, joka on Turkin Mehmet Aurelion tavoin saanut uuden kansallisuuden vasta 2006).

Eilen tuli aivan muussa yhteydessä syy olettaa, ettei kyse ole välttämättä espanjalaisten rasismista. HS:ssä kerrottiin Espanjan yrittävän houkutella miljoona siirtolaista lähtemään kotimaihinsa. Jutussa kerrotaan siirtolaisten muodostavan noin 10 % maan väestöstä, “kun heitä vielä 1990-luvun alussa oli tuskin lainkaan“. Enpä ollut tullut ajatelleeksi Espanjan olleen vielä hiljattain köyhä, sulkeutunut ja agraarinen maa, josta lähdettiin pois, ei suinkaan sellainen johon pyritään. Siinä suhteessa Espanja muistuttaa Irlantia, molemmilla menee käsittääkseni nyt hyvin, ja maahan pyritään aktiivisesti. En tosin tiedä perustuuko Espanjan vetovoima Irlantia enemmän sijainnille ja kielelle, kun siirtolaisuudesta suuri osa taitaa tulla Pohjois-Afrikasta ja Amerikasta. Mutta ehkä noin lyhyt siirtolaisuushistoria näkyy maajoukkueessakin. Suomella, joka on Irlannin ja Espanjan kanssa tässä asiassa melkein samassa veneessä, on tietysti maajoukkueessaan monta muualla syntynyttä, mutta eipä täällä oikein ole jalkapalloperinnettäkään.

Siirtolaisäitinihän tässä monen muun itäeurooppalaisen tavoin muutti juuri ensin Irlantiin (Lehti-uutinen sieltä), sitten Espanjaan. Irlannissa napistaan kuulemma jonkin verran romanialaisten ja puolalaisten siirtolaisuutta vastaan, tajuamatta heidän osuuttaan Irlannin talousihmeessä. Irlantilaiset eivät esimerkiksi juuri asu vuokralla, kun taas siirtolaiset maksavat pienistä palkoistaan tolkuttomia vuokria. Maasta, josta miljoonat ovat lähteneet, on tullut nyt muuton kohde. Espanjan kohdalla en asiasta juurikaan tiedä. (Venezuelalaisen) espanjanopettajan kuvauksissa 30 vuoden takainen Espanja kuulosti samanaikaiselta Irlannilta tai 50-luvun Suomelta. Olettaisin että avautuneessa Espanjassa siirtolaisilla on ollut iso vaikutus talouteen. Itsekin olen jokusen sikäläisen tomaatin tainnut syödä.

Siirtolaisuuden kohdemaiden kielissä on tapana käyttää tulijoista sellaisia sanoja kuin sojourner* ja gastarbeiter, ja moni siirtolainen varmaan haluaakin siirtolaisuutensa olevan väliaikaista (jotenkin oletan myös meidän kotikatalaaniemme palaavan, he kun eivät ole Aurinkorannikon eläkesiirtolaisia - ainakaan vielä!), mutta kuvittelisin Espanjankin tarjonneen 20 vuodessa monelle syyn asettua aloilleen. Heitä luulisi olevan vaikea ostaa emigroitumaan takaisin. Vaikka parempihan se on kuin alkaa pakolla häätämään.

***

* Graduni kiinalaissiirtolaisten itsestään käyttämä nimitys taisi tarkoittaa kuulemma suunnilleen samaa.

Tähän aikaan vuodesta murehditaan tulevaa. Juhannuksena on jo ehkä selvempää.

H. on lähettänyt päälle parikymmentä työhakemusta. Valitettavasti jotkut haut menivät umpeen ennen hänen valmistumistaan, eikä niihin ole saumaa. Harmillisesti yksi lukiohomma Hämeenlinnassa oli yksi näistä. Olin jo kierolla tavalla innoissani juurille palaamisesta. Enkä pelkästään kierolla, pikkuveljenikin on palaamassa kaupunkiin, suvun lisäksi siellä asuu vanhoja ystäviä, se on aivan viihtyisä ja sieltä pääsee helposti pois. Mitenkään kiire Jyväskylästä pois ei edelleenkään ole. Lähipäivinä saattaa tulla eteen valintatilanne.

Viime yönä käveltiin sateenjälkeisessä vehreydessä kotiin Siniseltä talolta. Pienestä palelusta huolimatta tajusin kesän tulleen. Valo ja tuoksut ja silleen, se yhteyttämisen päätön määrä. Toukokuussa oli tosin muutama hetkellinen toisen tyyppinen kesähetki: tuossa valimon kohdalla on notkoa, ja helteellä valimolta leijailee kuuman metallin tuoksuista utua, joka asettuu tien yläpuolelle, melkein näkyville ja hyvin haistettavaksi.

Sinisellä laitettiin, laittoivat, margheritaa ja tiramisua, juotiin vähän valkkaria. Margherita kuulostaa tuhlaukselta, pitsa ilman pitsaa (tosin Mikkelin O. sanoi parivuotiaana haluavansa “pelkkää pitsaa” tarkoittaen reunoja), mutta kunnolla tehtynä se oli herkkua. Varsin miellyttävä perinne syntymässä, tammikuussa syötiin Sinisellä blinejä puolen Suomen (Venäjästä puhumattakaan) tavoin, keväällä intialaista ja seuraavaksi ehkäpä pohjoisamerikkalaista.

Ulkoilu ja kyläilu nappasivat eilen siksikin, että viikonvaihde meni yllättävän tiiviisti tietokoneen ääressä. Onnistuin saamaan paristakin lähteestä irtopäiviä kesätöitä, ja nyt päässä vilistää paleoliittista megafaunaa ja tuoreinta nuorisoväkivaltaa. Gradunkin kanssa aloittelin viime viikolla, ja vilkaisin taas tänään - onneksi (?) tutkintouudistus oli kohdallani vähän ylimitoitettu uhkakuva. Pitäisi se silti tehdä.

Mutta tosiaan, kesä. Gradu, veneverstas, mökki, Hämeen ja Helsingin reissut, futiskisat (Espanja!), ei festareita mutta Gutter Twins elokuussa Tavastialla.

On tullut huolella juhlistettua H:n valmistumista, omia syntymäpäiviä ja onnistuneen harjoittelupätkän loppumista. Ja muitakin asioita: sunnuntaina oltiin maalla ylioppilasjuhlissa, rupateltiin ansioituneen päivänsankarin ja hänen sivistyneen perheensä kanssa kiinnostavista asioista, harmiteltiin vielä kovin pienen kummitytön levotonta nukkumaanmenoyritystä, ja yöllä männyn juurella käydessäni talon hevoset yllättivät minut rauhallisella hörähtelyllään - en tiennyt niitä olevan.

Kiitos kaikille omissa juhlissa olleille. Veljiä etenkin tulee nähtyä aivan liian harvoin, hienoa kun pääsitte. Köhniönjärven hietikko on etelärannalla, ja aurinko paistoi piknikille loppuun saakka. En osallistunut kakkujen tekoon, H. teki Eufemian Kiireettömän suklaakakkua ja karpalovalkosuklaakakkua, joka oli velkaa ainakin Sinisen vuosijuhlassa joskus tarjotulle. Jälkimmäinen ei sietänyt aurinkoa, mutta molemmat olivat herkullisia. Viltillä oli myös karjalanpiirakoita, juustosarvia, tuliaisiksi tulleita Blue Congo -perunoista tehtyjä sinisiä sipsejä, sangollinen sangriaa ja muita juomia. Petankkipallot vierivät veteen.

Harjoittelu oli kiinnostavin työkokemus tähän saakka. Uskoisin olevani onnekas, kun olin keskisuuressa tai -pienessä kustantamossa. Jyväskylän kirjamessuilla naapuriosaston kustantamon mies totesi, että isommassa talossa kustannustoimituspuolen harjoittelijalla (sellainen kai lähinnä olin) ei esimerkiksi markkinointipuolella ja sitä kautta messuilla olisi erityisesti tekemistä, vaikka messulipun saisikin. Ja hyvinhän sitä pääsi näkemään eri alueita, ja kolmessa kuukaudessa tekemään itsekin. Lyhyempi aika olisi voinut mennä ihmetellessä. Jossain vaiheessa mietin, että innostumiseni yksityissektorin työstä on yllättävää, maailmassani työskennellään lähinnä tutkimuksen tai opettamisen parissa*. Viikonloppuna olikin kiinnostava jutella opettajaveljeni kanssa, kun en varsinaisesti ollut tiennyt hänen tekevän oppimateriaaleja vähän isommalla kustantamolla, muun homman ohessa.

Jaa-a. Epäilen unensaantia. En tahtonut avata Sofi Oksasen Puhdistusta, kun sitä pidettiin jossain täydellisenä, ja sen sanottiin pitävän otteessaan kannesta kanteen. Ajattelin että seuraa kuitenkin pettymys, tai parhaassa tapauksessa luen koko yön. Eilen illalla kuitenkin aloitin. Sain lopulta suljettua kirjan, enkä vielä pysty sanomaan mitään täydellisyydestä, mutta ei se pettymys ole ollut. Nyt pitäisi säännöstellä huomisillallekin vähän.

***

* No onhan niitä, tietokoneita musiikkia journalismia savupiippuja sorvausta lääketiedettä logistiikkaa, muutakin kuin julkispalveluita. Ne ovat yleensä kuitenkin kavereiden 8-16-minuutta, josta en saa otetta.

Guardianin sivuilla on lentokoneesta otettuja kuvia Brasiliassa löydestystä tuntemattomasta heimosta. Hämmentävästi kuvat toistavat aiempia, populaareja: punaisiksi maalatut miehet uhittelevat lentokoneelle jousillaan niin kuin elokuvissa. Jutun mukaan kyläläiset olivat hajaantuneet ensin metsän suojaan, mutta kun lentokone teki toisen lenkin, he olivat maalanneet itsensä ja ottivat koneen vastaan aseistettuna.

Toivottavasti heimo saa olla rauhassa. Kuulemma saman tapaisissa eristäytyneissä yhteisöissä kontaktin jälkeinen kuolleisuus on ollut jopa 50 prosenttia vuodessa.

PS: Törmäsin tällaiseen Jyväskylää hyvin kuvaavaan blogimerkintään: “Nyt rannassa hölkkää keski-ikäisiä poliiseja, joita tukkirekkojen ajovalot pyyhkivät.”

Pahoittelen viime viikkojen blogihiljaisuutta. Päivätyö loppuu huomenna, joten eiköhän sitä tule taas kirjoitettua aktiivisemmin. Jossain vaiheessa pitää kai avautua työmielessä älyttömän onnistuneesta keväästä. No, viikonloput olen koittanut rapsia tutkintouudistuksen varjossa kasaan gradua, vaihtelevalla menestyksellä. Viimeisin meni tosin onnellisesti Helsingissä - juhlittiin tasavuosia ja H:n oppiarvoa huolella Kom-teatterissa (Kohti), Kumpulan kyläjuhlilla, Maailma kylässä -festareilla, Benjam’s Bistrossa (herkkutattipastaa!) ja jatsikisassa (langon bändi sijoittui toiseksi). Viikonloppu parhautta.

Juhliahan ei kannata jättää yhteen viikonloppuun eikä yhteen kaupunkiin. Tulkaahan lauantaina meille tai säiden - todennäköisesti - salliessa Köhniön rantaan (karttalinkki osoittaa väärälle rannalle, uimaranta on kai Erämiehenkadun puolella) jatkamaan juhlia. Jotain syötävää lienee tarjolla, kannattaa ottaa oma pullo mukaan. Muistinvirkistämiseksi kutsu uudelleen:

Tervetuloa kevätjuhliin!

Juhlimme P:n syntymäpäivää ja H:n maisteroitumista lauantai-iltana 31.5. klo 19 –>. Kakkua on tarjolla joko Valajankadulla tai erityisen kauniin sään sattuessa Köhniöjärven rannassa. Baariin jatkanemme illan mittaan. Jos tiedät saapuvasi, vinkkaisitko meille etukäteen, niin tiedämme varata oikean määrän evästä. Ilmoittautumattakin olet tietenkin tervetullut! Kaino toiveemme on, ettette merkkipäivistä huolimatta stressaa itseänne lahjoilla.

Päivämielet

Ilta saattaisi jatkua vaikkapa NS.klubin terassikauden avajaisilla Bar 68:ssa. Tervetuloa tutut ja vieraammat! Osoitteen (ja puhelinnumeron) saa pyytämällä sähköpostilla (pavaanan ät jyu piste fi).

Tampereen Hirvitalo ja helsinkiläinen Vadelma ry. ovat tehneet kaupunkitilaa vaihtoehtoisten kulttuuritoimijoiden näkökulmasta käsittelevän videoteoksen, mutta kaupunkitilaa hallinnoiva Mainostoimisto Roihu ei sitten sietänyt kritiikkiä, vaan perui sovitun esityspaikan (Frenckellin alikulkutunneli Tampereella) lyhyellä varoitusajalla.

MEDIATunneliin suunniteltu videoteos käsittelee kaupunkitilaa vaihtoehtoisten kulttuuritoimijoiden näkökulmasta.Osittain dokumentaarinen teos sisältää mm. animaation Näsijärvenranta 36:n vallatulla talolla toteutetusta sarjakuvatyöpajasta ja Vadelma ry:n taidetyötiloissa sekä Helsingin Rajasaaren vallatussa talossa kuvattua materiaalia. Kaupunkien visuaalisen tilan ajautumista mainosyhtiöiden haltuun kyseenalaistanut sisältö katsottiin olevan ristiriidassa tilan omistajan toimintaidean kanssa.

Teoksen voi kuitenkin nähdä Suomen Sosiaalifoorumissa 17.5.08 klo 13.00 Työväen keskusmuseo Werstaan Bertel-salissa ja Museoiden yö -tapahtuman videonäytöksessä.

Lähde: Pispalan nykytaiteen keskus. (via Ullakon tietotoimisto/VA.)

Tampereella on myös tyhjennetty kuukauden päivät toiminut Squat Alatalo.

Toisen Vaihtoehdon perustaja ja pitkäaikainen päätoimittaja Jantsa Kärkkäinen on kuollut. Tosi surullinen uutinen, vaikka en tuntenut häntä, ja lehteäkin olen lukenut aika satunnaiselta pohjalta.

Ainakin 90-luvulla TV oli kaikista oleellisin kulttuurilehti, ja varmasti vaikuttanut myös muidenkin vähemmän punk-suuntautuneiden ihmisten kuin minun ajattelutapaan. Käytännössä ajalla ennen internetiä oli mahtavaa, että oli sen tyyppinen tee-se-itsemeininkiä edustava maanlaajuinen foorumi, jonka ilmoituspalstalta saattoi mm. lukea sen-ja-sen muuttaneen tai hankkineen viimein kännykän. TV:n välissä tullut Toimintakalenteri oli joskus keskeisin aktivistikuvioiden ajankohtaistiedon lähde. Toista Vaihtoehtoa on käsittääkseni toimittanut Jantsan vuonna 2006 tapahtuneen sairastumisen jälkeen uusi päätoimittaja, lehti siis ei toivottavasti mennyt perustajansa mukana.

Ainakin omallla ikäpolvellani on tosiaan syytä kiittää Jantsaa monista nuoruusvuosien yleisen ilmapiirin parhaista puolista. Kiitos.

Heti alkuun: ei se H. Kuubaan karannut (ks. edellinen merkintä), se oli laulutreeneissä. Ja huomenna se laittaa gradun kansiin.

Ei ole varsinaisesti kirjoitettavaa tänne, mutta ylläoleva piti kuulemma selvittää.

Alkuviikosta piipahdin Helsingissä. Maanantai-ilta meni hermannilaisten kanssa, tiistai aamusta seuraavan päivän puolelle Kirjan ja ruusun päivässä ja kotimatkalla. Koju oli Narinkkatorin varjoisimmassa paikassa ja hanskat unohtuivat kotiin, mutta oli hyvällä tavalla erilainen päivä. En välttämättä alkaisi aivan heti torikauppiaaksi, edes kirjatori-, mutta kun tyypillinen työpäivä koostuu omassa huoneessa lukemisesta, ja toisia huoneissaan lukevia näkee jos osuu kahvipannulle samaan aikaan, tekee ihan hyvää viettää päivä työkavereiden kanssa torikojussa ja junamatkalla. En kyllä mitenkään paheksu talon keskittynyttä hiljaisuutta, itse asiassa se on kiehtovaa. Aina voi kuitenkin käydä naapurihuoneessa kysymässä neuvoa tai huikkaamassa jonkin huomion, kyse ei ole missään nimessä sulkeutuneisuudesta. Melko lailla eri tyyppistä rauhallisuutta kuin sanomalehden varhaisjakelussa: siellä osallistuin yhden kerran koulutus- ja virkistyspäivään, jonne oli palkattu huumorikonsultiksi itseään kutsuva naisen logiikka -vitsejä viljelevä stand up -koomikko, joka piti luennon aiheesta huumori voimavarana työyhteisössä. Oman työyhteisöni toinen jäsen odotti parkkipaikalla, mutta tuskinpa Jopo olisi ihmisen logiikkaan perustuvasta huumorista niin välittänytkään.

Kun nyt työasioista tuli puhe, pitää täälläkin ihmetellä: proosakilpailuun tuli 698 tekstiä. Tähän maahan mahtuu jokunen kirjoittaja. Tai tuli tekstejä rajojen ulkopuoleltakin. Raadilla on hetkeksi lukemista.

Poukkoilevan merkinnän ensimmäiseen aiheeseen liittyen laitan tännekin kutsun kevätjuhliin. En jostain syystä laita katuosoitetta tai puhelinnumeroa, niitä saa kysyä sähköpostilla (pavaanan se merkki cc.jyu.fi). Tervetuloa kaikki!

Tervetuloa kevätjuhliin!

Juhlimme P:n syntymäpäivää ja H:n maisteroitumista lauantai-iltana 31.5. klo 19 –>. Kakkua on tarjolla joko Valajankadulla tai erityisen kauniin sään sattuessa Köhniöjärven rannassa. Baariin jatkanemme illan mittaan. Jos tiedät saapuvasi, vinkkaisitko meille etukäteen, niin tiedämme varata oikean määrän evästä. Ilmoittautumattakin olet tietenkin tervetullut! Kaino toiveemme on, ettette merkkipäivistä huolimatta stressaa itseänne lahjoilla.

Päivämielet